Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
[ ]
01.08.2011 - 22:33

Tein vihdoin päätöksen, jonka toteuttamista olen suunnitellut jo jonkin aikaa. Nimittäin lopetan toisen tallini Tammihovin. Minulla ei vain mitenkään riitä aika ja into kahdelle virtuaalitallille, joten näin on parempi. Tämä ratkaisu merkitsee pientä muutosta myös Zardassa, sillä kaikki Tammihovissa asuvat newforestinponit muuttavat Zardaan. En raaski luopua niistä. En aijo ottaa new forestia kasvatusroduksi friisiläisten rinnalle, mutta kyllä muutama nyffivarsa Zardan kasvattiliitteen alle tulee silti syntymään.

Hevosten siirtäminen Zardaan vie jonkin aikaa, sillä Tammihovissa on ollut käytössä valokuvat, enkä ota Zardaan valokuvallisia hevosia. Aijon piirtää jokaiselle Tammihovista muuttavalle ponille kuvan ennen ponien muuttoa, ja tähän piirtämiseen menee jonkin aikaa.

Kuva Dikista

Ensimmäinen Zardaan muuttanut nyffi on yksi Tammihovin silmäteristäni, Digital Wonder eli Diki. Poniin voi tutustua täällä.

16.06.2011 - 20:20

Jäänyt tämä blogin päivittäminen vähän vähemmälle. Tai no, jos tarkkoja ollaan, koko Zardan päivittäminen on jäänyt todella vähäiseksi. Tai no, jopa mitättömäksi, olemattomaksi. Pakkolomalta päästiin uuden koneen voimin, mutta ei aikaakaan, kun Zardan päivittäminen lakkasi taas. Suuret pahoitteluni siitä, että ikään kuin katosin täysin, ilmoittamatta yhtään mitään.

Minusta ei tosiaan ole kuulunut mitään varmaan pariin kuukauteen, Zardaa ei olla päivitetty pariin kuukauteen, hoitotarinoihin ei olla vastattu pariin kuukauteen, enkä ole edes vaivautunut teille ilmoittamaan syytä tälle. Varsinkin hoitajilla on täysi oikeus olla näreissään. Syynä "katoamistemppuuni" on kaksi asiaa. Totaalinen kiinnostuksen puute lähes kaikkea kohtaan (pakotin itseni sentään opiskelemaan sen verran, että pääsin lukuvuoden viimeisistä kursseista läpi, mutta virtuaalihevoset jäivät tärkeysjärjestykseni alimmaisiksi). Toisena syynä se, että olen sairastellut. Tästä en halua blogissa mainostaa tämän enempää, mutta jos joku hoitaja tuntee olevansa erittäin katkera (tai vain erittäin utelias) ja haluaa tietää tarkemman syyn siihen, miksen ole hoitotarinaan vastannyt, kysyköön sitä minulta mailitse.

Useampaan kertaan avasin koneen ajatellen, että nyt teen Zardan eteen jotain, tai selitän edes, miksei minua ole näkynyt, mutta en sitten pystynytkään vastaamaan viekun viesteihin, tai löytänyt energiaa lukemaan hoitotarinoita. Lisäksi ajattelin, että olette kuulleet jo aivan tarpeeksi selityksiäni siitä, miksi tarinoihin vastataan hitaasti, ja että kärsivällisyytenne tuskin enää ottaa vastaan yhtään "odottakaa vielä hetkinen, ensi viikonloppuna saatan ehtiä" -ilmoitusta. Kaikki selitteleminen tuntui hyödyttömältä.

Nyt luulen, että olen saanut motivaation pikkuvarpaasta sen verran kiinni, että pystyn taas jatkamaan Zardan ylläpitoa, mutta en valitettavasti täysin entiseen tapaan. Olen tehnyt päätöksen, että hoitajatoiminta Zardassa lopetetaan. En olisi halunnut päätyä tähän ratkaisuun, sillä Zardaan kuuluu olennaisesti hoitajatoiminta, enkä tiedä onko Zarda yhtään mitään ilman hoitajia. Kuitenkin se määrä, mitä hoitotarinoita tulee, on minulle liikaa. En jaksa, pysty enkä ehdi lukemaan tarinoita niin tiuhaan, enkä osaa sanoa niistä mitään rakentavaa kommenttia.

Hoitajatoiminta lopetetaan, mutta päätin jotain toimintaa lisätäkin. Yksityispaikkojen määrää nostetaan neljästä kahdeksaan ja yksityisille tulee mahdollisen viitsimykseni mukaan lisää toimintaa. Pulinaboksi jää yksityishevosten omistajien käyttöön, mutta toki entiset hoitajatkin saavat purkaa siellä aggressiotaan tai "aistia Zardan tunnelmaa" tai jutella vaikka säästä, jos siltä tuntuu. Hevostaitomerkit jäävät yksityishevosten omistajien huviksi. Merkkejä voi siis suorittaa omalla hevosellaan, ja merkin voi sitten kopioida Zardan sivuilta hevosensa sivuille.

Kiitos ja anteeksi kaikille hoitajille, hoitajiksi hakeneille ja Zardassa muuten vierailleille, jotka eivät ole johonkin saanut vastausta!

Zardan sivut päivittyvät hoitaja- ja yksityistoimintaa koskien myöhemmin, kunhan saan jostain revittyä energiaa. Toivottavasti lähipäivinä.

18.01.2011 - 16:39

Ärrinmurrin. Zarda joutuu nyt taukoilemaan hetken aikaa, sillä koneeni hajosi nyt ihan kunnolla. Se on kenkkuillut minulle jo pitkään, mutta nyt se on päättänyt, ettei leiki kanssani enää ollenkaan.

Koneen ongelma on siis alituinen sammuminen. Se simahtaa itsekseen, ilman minkäänlaista varoitusta, eikä lähde käyntiin ilman "virransyötön resetointia", jonka korjaajasetä minulle opetti, kun kone oli käynyt korjaamolla jo pariin kertaan samaisen vian takia. Se on siis pärjännyt kotihoidolla, mutta se on alkanut sammumaan useammin ja useammin. Joskus se toimii pari päivää ihan kiltisti, mutta seuraavana päivänä se ei pysy päällä kymmentä minuuttia kauempaa.

Sunnuntaina se sammui niin, ettei tuo korjaajasedän opettama temppukaan auttanut. Tänään se sitten kuitenkin käynnistyi taas, mutta sammui vartin välein. Varmasti arvaatte kuinka ärsyttävää on yrittää tehdä jotakin koneella, joka sammuu aina, kun olet pääsemässä asiaan? Mutta ei se toiminut tänäänkään kovin kauaa. Noin tunnin tappelun jälkeen se ei käynnistynyt taaskaan enää uudelleen. Se ehkä toimii taas huomenna, mutta tuskin niin hyvin, että sillä oikeasti olisi jotakin virkaa.

Korjaamolla tuo kone on juossut jo miljoonaan kertaan, ja aina korjaajasedät uhkaavat, että on vain ajan kysymys, milloin se hajoaa niin, että korjaaminen on kalliimpaa kuin uuden ostaminen. Tuohon kun ei kuulemma enää juurikaan ole varaosia saatavilla. Meinasin siis hankkia suosiolla kokonaan uuden koneen, mutta sen saamiseen saattaa mennä kuukausi tai pari. Valitettavasti.

Zarda menee pakkolomalle, koska en pysty muokkaamaan sivuja (ainakaan järin nopeasti, helposti tai kätevästi) muulta koneelta, kuin omaltani. Hoitotarinoita saa kirjoittaa tauon aikana, mutta toivoisin, että vähennätte tahtia edes hieman. Muutoin minua odottaa hirmuinen vuori töitä, kun palaan pakkolomaltani. Siihen meneekin sitten kaikki vapaa-aikani, kun yritän sitä purkaa. Eli arvostaisin kovasti, jos tarinoita ei kertyisi aivan hirveää määrää taukoillessani, sillä minulle tulee kertymään paljon muitakin tietokoneella hoidettavia töitä rästiin. Enkä haluaisi kuluttaa ihan kaikkea vapaa-aikaani näiden töiden hoitamiseen.

Jos oikein innostun, saatan lukea tarinoita tauon aikanakin, ja merkata palkat perinteisesti kynällä ja paperilla, mutta tällöin luonnollisestikin palkat ja aktiivisuuspisteet tulevat näkyviin hoitajan sivulle vasta kun tauko on päättynyt.

Pulinaboksi on käytössä tavalliseen tapaan. Informoin tauon etenemistä tämän blogin kautta, sillä tätä pystyn päivittämään miltä koneelta vain.

09.08.2010 - 20:21

Hoitajat ovat varmaan huomanneet, ettei hoitotarinoihin ole tullut vastauksia kovin nopeasti. Ei nyt kesän aikana, eikä kyllä muutenkaan. Pahoittelen tätä syvästi! Elämässäni on tapahtunut paljon kaikkia niin pieniä kuin suuriakin juttuja, eikä virtuaalitouhuille ole jäänyt pahemmin aikaa (tämä on aina se yleisin selitys epäaktiivisuudelle)... Kesäkuun olin töissä, ja heinäkuun pakersin eräänlaisen "vapaaehtoistyön" parissa. Tämä vapaaehtoinen ja palkaton työni jatkuu vielä ainakin syyskuun alkuun.

Olen myös yrittänyt pähkäillä jotakin vähemmän aikaa vievää hoitajatoiminnan muotoa. Zardassa on hevosia ja hoitajia sen verran paljon, että tarinoiden lukeminen on loppupeleissä melko työlästä. Niin paljon kuin tykkäisinkin lukea hoitotarinoita, aika ei vain tahdo riittää. Harkitsin hetken jopa koko hoitajatoiminnan lopettamista, mutta tajusin, ettei Zarda ole yhtään mitään ilman hoitajia! Kaikenlainen ideointi olisi siis tervetullutta. Pysytäänkö nykyisessä tarinasysteemissä, jolloin vastauksen saaminen kestää, vai keksitäänkö yhdessä jotakin ihan uutta?

En minä ihan koko kesää kuitenkaan ole virtuaaliasioissa laiskotellut. Zardaan on syntynyt kesän aikana kaksi uutta varsulia, Rosi ja Masi. Hieman vanhempaan hevosväestöön on liittynyt 7,5-vuotias Keira, jonka ostin toimintansa lopettavasta Farewellista.

Osalle hevosista on myös tullut arvonimiä. Letti ja Venla palkittiin VPA:n laatuarvostelussa VPA1+ -palkinnoilla. Kun taas Veera nosti kakkospalkintonsa VPA-1 -palkintoon. Aatulla on edelleen tarvittavat sertit PP-MVA -arvonimeen, mutta paikka, josta kyseistä arvonimeä voi hakea, on ilmeisesti jonkin sortin tauolla. Myös Nallu ja Teppe saavat toivon mukaan pian tarvittavat sertit tuohon arvonimeen. Roosa, Letti, Rella, Rolle ja Vertti ovat osallistuneet YLA:n laatuarvostelutilaisuuteen, mutta tilaisuuden tuloksia ei ole vielä tullut. Toivottavasti ponskit menestyvät!

07.05.2010 - 20:03

Tänään julkaisin Zardan uuden ulkoasun. Saa nähdä, kauanko jaksan katsella tuota. Kyllästyn tekemiini ulkoasuihin kamalan nopeaan, mutta ei sitä jaksaisi olla koko aikaa vaihtamassakaan. Toivottavasti en kyllästy tähän ihan heti, Zarda alkaa olla sen verran iso paikka, että ulkoasun vaihtamisessa on hirveän suuri työ.

Uuden ulkoasun lisäksi Zardassa on tapahtunut muutakin pientä päivitystä. Surullisena uutisena se, että Vami on nyt siirtynyt ajasta ikuisuuteen. (Pitäisi käydä vaihtamassa klikkailun maastoratsastushepo joksikin toiseksi, eihän kuolleella voi ratsastaa.) Surullisten uutisten vastapainoksi iloisia uutisia: Kikka on nyt isänsä tavoin rakenteellisesti muotovalio. Sille myönnettiin VIP MVA Fn -arvonimet eilen. Myös Aatu lähentelee muotovalio-titteliä. Sillä on tarvittava näyttelymenestys PP-MVA arvonimeä varten. Aatulle en vielä ole kyseistä arvonimeä ehtinyt anomaan, mutta on vain ajan kysymys, koska tämä arvonimi orille tulee. Olenpa ylpeä ponskeistani :)

Yksityisten majoituksen suhteen tapahtui myös (merkittävä) muutos. Tästä lähtien vaadin yksityisten omistajilta pientä aktiivisuutta. Kerran kuukaudessa on ilmoitettava itsestään ja kerrottava, vieläkö haluaa pitää hevosensa Zardan katon alla. Tästä ei pitäisi yksityisten omistajille kamalaa vaivaa olla. Tämä varmistaa sen, että Zardan yksityislistalle ei jää roikkumaan hevosia, joiden omistajat ovat mahdollisesti lopettaneet virtuaaliharrastuksen. Epäaktiivisten omistajien tilalle saadaan väkeä, jota oikeasti kiinnostaa, asuuko hevonen Zardassa vai ei.

Ps. Suunnitteilla on maastoestekilpailut, tarkkailkaa toiminta-linkkiä!

01.04.2010 - 17:22

Vihdoinkin sain toimeksi kehittää hoitajien listaustapaa erilaiseksi. Entinen Näytä tai piilota –systeemi ei toiminut IE:n käyttäjillä, ja sieltä kaikkien nimien joukosta oli varmasti ärsyttävää etsiä se oma hoitohevonen. Tulevan listaustavan pitäisi olla toimivampi  ja helppokäyttöisempi sekä hoitajille, että minulle.

Uuden listauksen myötä jokainen hoitaja saa oman sivun *. Sivulla näkyy sitten kaikki aktiivisuuspisteistä ja palkkarahoista piirrettyihin kuviin ja suoritettuihin merkkeihin. Jos hoitaja haluaa, hän voi piirtää kuvan itsestään, joka laitetaan vapaaehtoiseen "tältä näytän" -kohtaan.

* Nellan omistajalla ja hoitajalla tulee käytännön syistä olemaan yhteinen sivu.

Maistiainen
Ja jottei kaikki blogitekstini olisi aina tylsiä ja kuvattomia, tässä pieni maistiainen tulevasta.

08.03.2010 - 20:05

Olen yrittänyt mahdollisimman selkeästi, mutta lyhyesti laittaa ohjeet tuohon ah-niin-hankalan hoitajahakemuksen täyttöön. Siinä taitaa silti olla suuriakin ongelmia?

Ihmettelen kovasti, kun hakukirjaan tulee jokin muka-pätevä-hakemus, joka koostuu neljästä sanasta: "Voinks alkaa hoitaa Nimeä?". Olen mielestäni varsin selkeästi pyytänyt hakemuksen yhteyteen joko näytetarinaa, tai kattavia perusteluja siitä, miksi haluat hoitajaksi. Toki kaikkein mieluiten molempia. Eikö niistä ohjeista oikeasti ymmärretä mitään, vai eikö niitä vain vaivauduta lukemaan? Toisaalta ihan hyvä näin, tuossa vaiheessa ainakin karsiutuu ne hoitajakokelaat, joiden ohjeidenlukutaito ja/tai –viitseliäisyys puuttuu.

Toinen ongelma taitaa olla hakutarinoiden pituus. Eikö yhtään laita miettimään, jos se oma hakutarina on neljäsosa jonkun toisen hakutarinan pituudesta. Ja pahimmassa tapauksessa sekin pätkä on vain yhtä virkettä ilman pilkun  pilkkua. Sitten vielä ihmetellään, miksei päässyt hoitajaksi, ja yritetään uudelleen samalla tarinalla. Eikö siihen toiseen yritykseen voisi vähän enemmän panostaa, kun sillä ensimmäisellä yrittämällä ei hoitajaksi päässyt?

Ärsyttävää on myös se, että kun sen oman hakemuksen jälkeen joku toinen laittaa paremman hakemuksen samalle hevoselle, alkaa se ensimmäinen hakija täydentämään omaansa kolmella lisäviestillä: lisäviesti 1) "unohdin mainita, että hoitaisin niin ja niin monta kertaa viikossa ja olen tunnollinen" lisäviesti 2) "ainiin ja Nimi olisi tosi ihana hoitohevonen ja olisin tosi iloinen jos saisin alkaa hoitamaan sitä" lisäviesti 3) "ja hei tämä talli on aivan mahtava" *nuols, nuols ja mielinmielin* Välttäkää näitä, yrittäkää saada hakemuksenne siihen yhteen, tai korkeintaan kahteen (peräkkäiseen) viestiin!!

Lisäksi vihaan tarinoita, jotka alkavat "kävelin metsässä, olin eksynyt,  kuulin kavioiden kopinaa ja vastaan tuli ratsukko. Päättelin, että jossain lähistöllä on talli, ja lähdin juoksemaan sitä kohti". Voiko jotain käytetympää, kliseisempää ja mielikuvituksettomampaa enää olla? Toki näinkin alkava tarina voi jossain harvinaistapauksessa olla hyvä, mutta se vaatiikin sitten jo äärimmäistä kirjoitustaitoa ja sitäkin enemmän mielikuvitusta. Helpommalla pääsee, jos jättää tuon eksymisaloituksen pois, ja käyttää jotakin persoonallisempaa.

Tavalliseen viekkuun eksyy jostain syystä myös kaameasti näitä: "koska käyt läpi hakuviekun viestit?" tai "vastaatko mun hakemukseen???". Jos ei paria päivää jaksa sitä vastausta odottaa, on myös aika selvää, ettei sitä hoitohevosta kannata Zardasta ottaa. Lukiota käyvänä ihmisenä minulla on (tai ainakin pitäisi olla) muutakin tekemistä, kuin roikkua koneella hakkaamassa päivitä-nappulaa siinä toivossa, että joku olisi laittanut uuden hoitotarinan tai hakutarinan. Hakutarinoiden kohdalla se vielä tavallistakin pidempään kestävä vastaus johtuu myös osittain siitä, että haluan jonkin aikaa odottaa, tuleeko samalle hevoselle muitakin hakijoita. Valitsen sitten niistä useammista hakijoista sen mielestäni parhaan. 

Haluankohan vielä sanoa jotakin... En varmaankaan, mutta jos tulee jotain jälkikäteen mieleen, voisin vaikka laittaa ne kolme ylimääräistä lisäviestiä! NOT!!

 

Kommenttia hoitajat; olikos se hoitajahakemuksen täyttäminen oikeasti niin kamalan vaikeaa? Jäikö siitä hirveät traumat? Muistatko vielä nelikymppisenäkin, kuinka hirveän haastava ja vaikeaselkoinen se Virtuaalitalli Zardan hoitajahakemus oli? Kokemuksia ja mielipiteitä kiitos :)

(Pahoittelen tylyä ja tavallistakin epäselvempää tekstiä.)

25.02.2010 - 21:09

Aika kertoa taas vähäsen kuulumisia. Nyt on nimittäin ehtinyt tapahtumaan jos jonkinmoista, lisäystä hevoskatraassa, valitettavasti myös vähennystä, laatuarvotelupalkintoa, aktiivisuuspisteitä ja uusia merkkejä...

Aloitetaan huonoilla uutisilla: Alicia NW siirtyi eilen vihreämmille laitumille. Upea, rakas, ihana ja paljon rakastettu tamma eli 27 hienoa virtuaalista vuotta. Kamalan kurjaa luopua neidistä, mutta ikä alko poismenoa vaatia. Tykkään VHKR:n (eli siitä että 1 oikea kk = 1 virtuaalinen vuosi) mukaisesta ikääntymisestä, koska se on niin selkeä ja helppo. Hevoset vain tuppaavat tulemaan vanhoiksi ihan liian nopeaan :(

Siirrytään sitten iloisempiin tunnelmiin. Friisuvauvat ovat aina suloinen ja mukava tunnelmannostattajapuheenaihe (<-huomaa sanahirviö). Nimittäin, Zardan hevoskaartiin tulee lisäystä yhden suloisen tammaneidin myötä. Varsahan syntyy vasta 7.3.2010, mutta odottelen neidin muuttoa Zardaan jo kovasti. Tamman nimeksi tulee Diva Safiina BLS (BLS on kasvattiliite, johon en saanut vaikuttaa). Lisäksi ostoslistalla on pari friisiläisorivauvaa, joiden mahdolliset tulevat vanhemmat olen jo löytänyt, mutta vanhempien omistajat eivät ole vielä ehtineen vastata kyselyihini :D

Ilokseni voin myös ilmoittaa, että Viveca Z4 ja Mortimer Z4 käväisivät VPA:n laatuarvostelutilaisuudessa. Vicca palkittiin arvonimellä VPA-I ja Mortti sai VPA-II –arvonimen. Olen heppasiini erittäin tyytyväinen.

Aktiivisuuspisteet ovat nyt osa hoitajien toimintaa, ja pari uutta suoritettavaa merkkiäkin on tullut. Maastoestemerkkiä pääsee halukkaat jo suorittamaan, mutta anatomiatietäjämerkin suorittaminen onnistuu vasta, kun tehtäväkuva on valmis. Sen tekemiseen ei pitäisi kauaa mennä, kunhan vain saisin toimeksi aloittaa... Taitomerkkeihin on vielä suunnitteilla ainakin juoksutusmerkki, joka tullee toivottavasti tämän viikon aikana.

Tässä kaikki kuulumiset tällä kertaa :)

12.02.2010 - 22:32

Nyt tässä viimeaikoina olen haudutellut päässäni uutta hoitajatoiminnan muotoa nimeltä aktiivisuuspisteet. Zardassahan ei hoitajilta vaadita kovin montaa hoitokertaa kuukaudessa, mutta tämän ideana olisi palkita ne, jotka silti ovat aktiivisia kirjoittamalla usein ja osallistumalla toimintaan. Samalla myös rahankäyttöongelma tulee ainakin pieniltä osin ratkaistua.

Ideanahan olisi siis se, että aktiivisuuspisteitä saisi hoitotarinoista, sekä erinäisiin Zardan kilpailuihin ja valmennuksille/tunneille osallistumisesta. Aina sadan pisteen välein saisi jonkin palkinnon. Silloin olisi siis jotakin mitä tavoitella. Tämä vaikuttaisi aiemmin puituun rahankäyttöongelmaan siten, että tunnit ja valmennukset maksaisivat jonkin verran, mutta  hoitajia houkuteltaisiinkin osallistumaan aktiivisuuspisteiden toivossa.

On vain epäselvää mikä se palkinto sitten olisi? Tässä kohtaa kaipaisin teidän toiveitanne ja ideoitanne. Se ei voi olla mikään "lahjakortti tallikauppaan", sillä silloin virtuaalirahan tuhlaaminen sinne hankaloituisi entisestään. Se ei myöskään voi olla oma hevonen. Se saisi mielellään olla joku sellainen, jota ei voi hankkia Zardasta virtuaalirahalla, ja jotain, mitä voi olla useampia. Jos sen sata pistettä saa monta kertaa täyteen, tulee silloin palkintokin monta kertaa. En vain keksi tähän palkinnoksi mitään, keksittekö te?
 

Aktiivisuuspisteitä jaettaisiin seuraavanlaisesti:

Hoitotarinasta 1-3p
Noin vähän siksi, että se tarina on kuitenkin pakollinen, mutta pisteitä kertyy kuitenkin, jos kirjoittaa usein. Yleisin pisteytys hoitotarinoissa olisi 2 pistettä, mutta siihen voidaan lisätä piste, jos tarinaan on selvästi panostettu ja nähty vaivaa, ja se on pitkä. Tai sitten siitä voidaan antaa vain 1 piste, jos tarina on selvästi hutaistu ja lyhyt.

Osallistuminen kilpailuun 5p
Osallistumalla hoitohevosella Zardan järjestämään kilpailuun, tulisi aktiivisuuspisteitä siitäkin. Sen viisi pistettä saa yhdestä kisasta, ei yhdestä luokasta. Tämä siksi, että korkeammalle koulutetun hevosen hoitajahan voisi osallistua useampaan luokkaan, kuin kevyemmin koulutetun. Kaikki ovat saman arvoisia, jos pisteitä saa vain kisojen määrästä, ei osallistuttujen luokkien määrästä. Ulkopuolisiin, eli jonkin toisen tallin kisoihin osallistumisesta (ja sen kisakutsun osoitteen ilmoittamisesta) saisi 6 pistettä.

Osallistuminen tunnille/valmennukseen 5p
Zardassa järjestettävästä tunnista tai valmennuksesta saisi 5 pistettä. Tämä kattaa nimilista-tyyliset valmennukset. Hyvinhyvinhyvin harvoin järjestettävistä tarinavalmennuksista aktiivisuuspisteitä saisi enemmänkin, ehkä 8 pistettä. Ulkopuolisen tallin järjestämälle valmennukselle osallistumisesta tulisi myöskin se 8 pistettä.

Näiden lisäksi myös jostain harvinaisemmista toimintamuodoista saisi pisteitä, mutta niiden pistemäärät ilmotettaisiin sitten niiden toimintamuotojen yhteydessä. Merkkien suorittamisesta tulisi 2 pistettä merkkiä kohden.

Jaetut pistemäärät ovat melko pieniä siksi, että siihen sataan pisteeseen pääsemiseen tarvittaisiin oikeasti sitä aktiivisuutta :)

Miltäs kuulostaa? Ja palkintotoiveita kehiin!

08.02.2010 - 12:36

Zardan ulkoasu on vaihdettu, ja itse ainakin pidän tästä uudesta enemmän kuin vanhasta. Tällä mennään taas siihen asti, että kyllästyn ja saan inspiraation uuteen :D

Sitten niihin ikäviin uutisiin. Zardan hevoskatraan vanhimpia alkaa ikä painamaan. Tässä lähipäivinä vihreämmille laitumille lähti laukkaamaan Kalle, Jone ja Lola. Ketään heistä en olisi vielä halunnut laittaa hautaan, mutta hevosten ikä alkoi jo sitä vaatimaan.

Lopetettavien listalla (pahoitteluni hirveästä sanavalinnasta) on valitettavasti myös Alicia, Mira, Vami, Veera ja Fipe. Heillä on onneksi vielä muutama virtuaalinen vuosi (eli muutama oikea kuukausi) elinaikaa. Näistä mainitsemistani hevosista kaikilla on hoitaja. On kamalan ikävää mailailla hoitajalle, ja ilmoittaa, että hoitohevonen on kuollut. Niinpä kerron hevosten hautaussuunnitelmista jo nyt, niin hoitajat osaavat varautua. Toivottavasti kukaan näiden hevosten hoitajista ei lopettaisi Zardassa käymistä kokonaan, vaan jatkaisivat hoitamista jonkun muun hevosen kanssa :)

Ihmettelen, miten olen onnistunut mokaamaan näin, että kaikki vanhemmat hevoset tulevat vanhoiksi yhtä aikaa. Tallissa on nyt paljon nuoria hevosia, muutama hieman yli kymmenvuotias, ja loput ovat jo eläkepäivillään.

Kirjoittaja

Zardan blogi kuvaa Virtuaalitalli Zardan elämää sen omistajan, eli minun, näkökulmasta. Blogissa saatan vuodattaa ärsytyksen aiheita tai hehkuttaa hyviä kuulumisia. Saatan joskus paljastaa joitakin suunnitteilla olevia toimintamuotoja tai muita ideoita etukäteen blogissa. Kirjoitan myös tarinoita tallipäivistäni. Blogin tekstejä saa (ja pitää!) kommentoida :)

Kategoriat–kohdasta voit valita, minkälaisia tekstejä haluat lukea. Valitsemalla esimerkiksi kategorian "Uutta toimintaa", blogissa näkyy vain tekstit, joissa on juttua Zardan tulevista tai jo tulleista uusista toimintamuodoista.