Hoitajat ovat varmaan huomanneet, ettei hoitotarinoihin ole tullut vastauksia kovin nopeasti. Ei nyt kesän aikana, eikä kyllä muutenkaan. Pahoittelen tätä syvästi! Elämässäni on tapahtunut paljon kaikkia niin pieniä kuin suuriakin juttuja, eikä virtuaalitouhuille ole jäänyt pahemmin aikaa (tämä on aina se yleisin selitys epäaktiivisuudelle)... Kesäkuun olin töissä, ja heinäkuun pakersin eräänlaisen "vapaaehtoistyön" parissa. Tämä vapaaehtoinen ja palkaton työni jatkuu vielä ainakin syyskuun alkuun.

Olen myös yrittänyt pähkäillä jotakin vähemmän aikaa vievää hoitajatoiminnan muotoa. Zardassa on hevosia ja hoitajia sen verran paljon, että tarinoiden lukeminen on loppupeleissä melko työlästä. Niin paljon kuin tykkäisinkin lukea hoitotarinoita, aika ei vain tahdo riittää. Harkitsin hetken jopa koko hoitajatoiminnan lopettamista, mutta tajusin, ettei Zarda ole yhtään mitään ilman hoitajia! Kaikenlainen ideointi olisi siis tervetullutta. Pysytäänkö nykyisessä tarinasysteemissä, jolloin vastauksen saaminen kestää, vai keksitäänkö yhdessä jotakin ihan uutta?

En minä ihan koko kesää kuitenkaan ole virtuaaliasioissa laiskotellut. Zardaan on syntynyt kesän aikana kaksi uutta varsulia, Rosi ja Masi. Hieman vanhempaan hevosväestöön on liittynyt 7,5-vuotias Keira, jonka ostin toimintansa lopettavasta Farewellista.

Osalle hevosista on myös tullut arvonimiä. Letti ja Venla palkittiin VPA:n laatuarvostelussa VPA1+ -palkinnoilla. Kun taas Veera nosti kakkospalkintonsa VPA-1 -palkintoon. Aatulla on edelleen tarvittavat sertit PP-MVA -arvonimeen, mutta paikka, josta kyseistä arvonimeä voi hakea, on ilmeisesti jonkin sortin tauolla. Myös Nallu ja Teppe saavat toivon mukaan pian tarvittavat sertit tuohon arvonimeen. Roosa, Letti, Rella, Rolle ja Vertti ovat osallistuneet YLA:n laatuarvostelutilaisuuteen, mutta tilaisuuden tuloksia ei ole vielä tullut. Toivottavasti ponskit menestyvät!